Sairaslomalla ehtii miettiä monennäköisiä. Pitkiä päivä kun istuu kotona ja seurana on vain omat ajatukset, ehtii luonnollisesti käydä läpi monet asiat.
Pyhänpäivä tuo mieleen poisnukkuneet läheiset. Ikävä tulee taas pinnalle, varsinkin kun löysin aarteita pappani luota. Mummon korut tuo muistoja mieleen, ja kannan mummoani sydämeni luona korussa, joka on viimeinen linkkini mummooni. Geenit ovat tehneet minusta kopion hänestä, joskus oma naurunikin muistuttaa lapsuuden hetkistä. Lepää rauhassa, olet meille rakas.
Menneet tuo perspektiiviä omaan elämään. Kuolema muistuttaa tästä elämän lyhyydestä, läheisen sairaus kertoo, että elä nyt. Älä huomenna. Lopputyön teko (tai ehkä nimenomaan se tekemättömyys) mietityttää. Jos ei kiinnosta ollenkaan, olenko sittenkään oikealla alalla. Oman alan töiden hakukaan ei inspiroi, mitä minun sitten onkaan tarkoitus tehdä? Uskallanko siirtyä uusiin opintoihin? Uskallanko riskeerata, mennä töihin ja huomata 10 vuoden päästä, että olisi pitänyt opiskella? Ehkä muistelen unelmiani, mistä olen unelmoinut, ja lähden tutkimaan niitä mahdollisuuksia. Ehkä se ei olekaan niin vaikeaa, jos teen sitä mikä on kivaa. I just wanna have fun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Koitahan parantua :)
Nämä on niitä elämän tienristeyksiä.. Mä oon huomannut että parhaita tuloksia ei välttämättä saavuta jos menee aina sinne minne järki sanoo. Mä kannustan lämpimästi tekemään just sitä mitä rakastaa.
Lähetä kommentti