sunnuntai, joulukuuta 17, 2006
Aurinko paistaa.
Aamun ensisäikähdys helpotti. Kun puhelimen ääneen herää, ja kuulee ensimmäisenä pelottavia uutisia herääminen tapahtuu nopeasti, ja silti pää on ihan sekaisin. Onneksi uutiset eivät olekaan niin pahoja, mutta pelolle on kuitenkin syytä.
Tuleva joulu on niin ristiriitainen. Joulu on ihana juhla, mutta siihen liittyvät ristiriitaiset tilanteet, stressi ja rikkinäiset suhteet saa aina suuremman roolin juhlan aikaan. Kaipaan lapsuuden jouluja, kun ainoa huoli oli jännitys, tuleeko joulupukki, saankohan lahjoja. Nykyään jännitys liittyy isovanhempien pärjäämiseen, rikkinäisten perheiden jouluun ja siihen kuka jaksaa touhuta kaiken kuntoon. Taika on kadonnut. Ehkä joulu tuntuu taas joululta kun keskuudessa on pieniä tonttuja, mutta sen aika ei todellakaan ole vielä.
Joululahjat on kaikki hoidossa. Vähän olen ollut ahkera.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti