V-lehti veti tuoreimman numeron jakelusta huumekirjoituksen vuoksi
Lähdin eilen Kampista töihin, ja nappasin matkalukemiseksi V-lehden. Istahdin odottamaan bussiani, ja samassa V-lehden ständille ilmestyi kaksi miestä, jotka kantoivat kaikki lehdet pois. Ihmettelin, ja samssa tajusin, tässä lehdessä on jotain, mikä ei ole sopivaa.
Luin lehteä matkalla, illalla kotona ja vielä tänä aamunakin. Mikään ei herättänyt huomiotani. Toki huumekirjoituksen ote ja hyvinkin myönteinen näkökulma vähän mietitytti, mutta kuitenkin yllätyin, että se oli todella se syy jakelusta pois vetoon.
En ole kokeillut huumeita, enkä aiokaan kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta en näe sille mitään syytä. En kuitenkaan tyrmää viihdekäyttäjiä, jokaisen itsensä päätettävissä se on. Olen kuitenkin yllättynyt tästä, että kirjoitus, jossa kerrotaan käyttäjien kokemuksia, joissa myös viitataan niihin huonoihin puoliin on tabu.
Ehkä me emme ole valmiita näkemään kaikkia puolia, tai ehkä kaikki lukijat eivät ole niin valveutuneita, ja ottavat tämän elämänohjeena. Mene ja tiedä.
Ps. Enemmänkin mielenkiinnolla ja yllättyneenä luin avartavaa haastattelua Mariahista, eräästä Suomen tunnetuimmasta pornotähdestä..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
kerro
onko sulla manolot?
Heissan! Mä olen tulossa ke-illaksi Hkiin, onko sulla aikaa tavata?
Olen töissä ke 18 asti.. Ilmoita missä haluisit tavata :)
Niin, eikä mulla ole manoloja. Köyhä ja kurja olen.. Ehkä joskus ;)
Äh, eipä sitten taida onnistua :( Oon nimittäin menossa kattomaan Joutsenlampea klo 19...
Lähetä kommentti