Toissayönä näin pitkän ja vaiherikkaan unen vanhoista tutuista, ja kotikaupungin vanhoista maisemista. Siis niistä maisemista, joita ei sielläkään enää ole. Tutut ihmiset näyttivät oudoilta, ehkä hekin olivat jostain menneisyydestä.
Viime yönä olin taas kotikaupungissa, tällä kertaa oudon näköisissä maisemissa, jotka luonnollisesti olivat unessa tuttuja. Pyöräilin tapaamaan ystävää, housut juuttuivat pyörän polkimiin ja ajauduin vanhojen lukiokavereiden pihalle ihastelemaan toisen uutta autoa.
Hetken päästä jatkoin matkaa, menin seuraavaan taloon sisään, talon emäntä kertoi, että ystäväni on vaihtamassa vaatteita. Nainen laittoi ruokaa, ja hänen jaloissaan pyöri neljä vauvaa, joista yksikään ei vielä kävellyt. Pakokauhuisena katsoin lapsia. Mitä noille tehdään kun ne itkee? Miten toi nainen kestää? Toivottavasti ei tarvi koskee.
Heräsin. Yksin omassa rauhassani, ei vauvoja. Mutta mitä jos niitä tulee?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti