Leipä on pöydässä, mutta en saa syötyä.

En enää meinaa löytää arpia. Lääkäri vakuutteli, kyllä ne arvet siitä haalistuu. En uskonut, päätin sopeutua niihin. Mutta nyt en enää tunne niitä, ja toista en meinannut silmälläkään erottaa.

Kauneusleikkaus oli suuri muutos, ja sen jälkimainingit alkavat vasta nyt hiljetä. Kauneusleikkaushan se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ollut, vaikka sillä ulkonäköönkin merkitys oli (ja toisille näitä tehdään ihan kosmeettisista syistä..). Elämästä se opetti paljon, oletko koskaan tullut ajatelleeksi miltä tuntuu olla purematta? Tai miltä se tuntuu kun suu ei aukea, tai kun et vain pysty puhumaan selkeästi? Niin itsestään selviä asioita, joita osaan arvostaa vasta nyt.

Kivut tulivat takaisin tänään, pahasti. Siksi tämä palailee mieleeni. Saa nähdä opetellaanko sitä taas uudelleen syömään ilman hampaita. Tällä kertaa vain sitten lähtee hiuksiakin.

Ps. Se Thesis, se on viilausta ja tarkistusta vajaa tehty. Oho.