Schöne!

Joku viisas setä on sanonut, että kun ihminen tajuaa oman elämänsä merkityksettömyyden, se alkaa matkustella. Mun silmät aukaisi se eka Keski-Euroopan reissu. Venäjän kurjuus, Espanjan turistihelvetit, Ruotsin niin-suomalaiset maisemat ei innostanut, olin tyytyväinen Suomeen. Haaveilin kaukaisesti jostain reissusta jonnekin, vailla intohimoa.

Sveitsiin en rakastunut vuorien takia, enhän mä edes laskettele! Öinen Zürichsee salaperäisenä, piparkakkutalot, jokin veti puoleensa. Palasin, ja rakastuin syvemmin. Tulen aina palaamaan Kotiini. Tänään on tasan vuosi ja kolme päivää paluusta Suomeen. Ja se teki kipeää. Kun maaliskuussa piipahdin Keski-Euroopassa, oli niin hyvä olla.

Pohdin kuumeisesti paluuta. Ensin Australia, ja sitten palaan.. Eurooppaan. En uskalla perheelleni tätä edes mainita, Isän kanssa näkemykset elämästä eroaa. Suomi on kaunis, kieltäni rakastan yli kaiken, mutta en viihdy suomalaisessa arjessa. Inhoan suomalaista "suoruutta", joksi epäkohteliaisuutta joskus kutsutaan. Nauroin katketakseni naiselle, joka amerikkalaisessa naisten lehdessä itki: Mieheni ei siunaa aivastuaksiani! Minä tarvitsen sen Bless you:n tai Gesundheitin! Naurettavaa. Mutta ei minusta, ei enää. Kiitos, pahoittelut, toivotukset, Gesundheitit - mikä parempi tapa tehdä elämästä edes vähän mukavampaa?

Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina
Aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain, tietää sen varsin hyvin itsekin
On olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä

Taidan nousta kyytiin. Ennen pitkää.

Schönen Abend noch!