Kuuntelen: Kapteeni Ä-ni - Tiettyä tunnelmaa
Tänään olen aloittanut ahkerasti päivän. Heti aamusta päätin tehdä (kerrankin) terveellisen aamiaisen, järjestelin valokuvia, laitoin tärkeää sähköpostia työasioissa, kaivoin opintopapereita esiin, lajittelin laskuja, jopa listannut kenelle joulukortteja lähetellään tänä vuonna. Ja kaikki tämä vain siksi, että vatsanpohjaa kutittaa. Ei saisi, ei haluaisi, että tuntuisi tältä. Mutta kun tuntuu. Ja se tuntuu hyvältä.
Lauantaina kohdattiin kaveriporukalla Kahvipoika. Mies, joka on vähän arvoitus. Kaverit kyselee, ja toiset olettaakin. Ja minä kun tiedän vain, että kivaa on kun nähdään. Arvoitukseksi kun on jäänyt miten siihen itsekään suhtautuisin. Mies kuuluu ns. Ei-miehiin ja on silti kaikkea mitä toivon tällä hetkellä. Mutta kädet tärisee, ja vatsassa kutittaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti