Onnistuin kuitenkin tuntemaan itseni rumaksi ja mitä vaan, ihan vain sen takia, etten helteen takia jaksanut panostaa. Tänään päätin sitten ryhdistäytyä, ja nyt myöhäiselle lounaalle lähtee uusi, kauniimpi Minä. Tulkaahan kaikki vanhat tutut vastaan, Minä näytän hyvältä!
Myöhäinen lounas olisi sekin itsessään jo raportoimisen arvoinen, ihania ruotsalaisia puvut päällä joka puolella, pettymysruokaa ja kummia sisustusratkaisuja ravintolassa.. Mutta pommi putosi Kahvilassa, minun kantapaikassani. Kahvipoikaa ei näkynyt eikä kuulunut, ja minua suretti. Katsoin ulos ikkunasta, ja Toivevävyhän se siellä. Menneisyyden haamu, vittu luuranko suoraan kaapista. Mies, joka on kaikkea mitä ikinä voit toivoa, ja ei se vaan oikeen toimi. Ja kaikki jää kesken ja..
Nyt se sitten käveli siellä niin fresh&clean, käsi kädessä poikatytön näköisen (keskenkasvuisen) tytön kanssa. Luulin, että säikähtäisin, posahtaisin, mutta ei.
Hetken päästä se tietty tulee kahville, ja JUTTELEE niitä näitä. Hämmentyneitä katseita, kaikki-on-kuin-ennen-paitsi-ei-ole-enkä-mä-kyllä-haluakaan.
Lycka till. Ja minä olen onnellinen, mä näytän paremmalta kuin se tyttö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti