Itseruskettavat on naurettavia.

(No jos on kiree,
kannattaa päästää se vireen.
Tä on liikettä ilman hoppua,
täältäpäin tullaan kahdella pyörällä,
tällä tyylillä)

Rullaan,rullaan,rullaan.
Kato kun mä kurvaan,kurvaan,kurvaan.
Hei,näin mä rullaan,rullaan,rullaan,
täältä päin tullaan,tullaan,tullaan.

Pitkän loman/tauon jälkeen on aina niin uskomattoman vaikea saada itsensä takaisin ruotuun. Mä haluun nukkua, valvoa yöt kirjan kanssa, istua laiturilla, surffata netissä vaikka koko päivän ja yön. Pikkuhiljaa pitäisi saada itseni takaisin opiskelun makuun, vielä viimeisen puristuksen ajaksi. Vaikka mieli tekis oikeesti vaan katsoa Gilmoren tyttöjä. Mielenkiintoa on kyllä, en vain halua aloittaa sitä prosessia. Haluan pitää vielä hetken kiinni tästä nuoruudesta. Koen tämän askeleena oikeaan aikuisuuteen. ARGH!

Kun Jukka polkee,
niin pyörä kulkee.
Maisemat vaihtuu,
kun matka taittuu.
Hymy nousee huulille,
huolet haihtuu.

Tää on vapaa kyyti,
tää on vapaa tyyli.
Olo on niin vahva,
väkevä ja villi.

Rullaten rauhoittuu rauhaton mieli,
vanha fillari on mun limusiini,
se on mun yksityinen Jukka-mobiili.

Ei se aikuisuus pahasta ole, mutta luulin aina tässä kohtaa olevani vähintään vakavassa ihmissuhteessa, niin, että mulla ois joku suunnitelma, visio, joku päämäärä. Nyt mä vaan olen, no menis vaikka töihin, sit Ausseihin. Ehkä, jos huvittaa. Häät ja vakiintuminen pelottaa, lapsista puhumattakaan. Kolme vuotta sitten mä en muuta halunnut kuin punaisen talon ja siihen perunamaan. Ehkä laskin toiveeni alitajuisesti Toivevävyn varaan. Se oli se, kenen kanssa ikinä olen kuvitellut tämän tekeväni. Nyt sitä ajatustakaan ei ole, se on liian tylsä, liian insinööri - silti aika täydellinen. Mulla oli toki aina suunnitelma B, jossa pelastan maailman - töitä kehitysmaissa, adoptoituja lapsia ja hyväntekoa. Mä taidan vaan rakastaa kenkiäni liikaa.

Joo, tää on ajatonta liikettä,
kun ei tarvi pitää kenenkään kiirettä.
Eikä ajaa takaa aikatauluja,
voin laulella omia lauluja.
Kun on alla vanha kolmivaihteinen,
lavealla tiellä mä taiteilen.
Jukka-Poika sankari pyöräteiden,
kulkija kestävän kehityksen.

Näin mä taas rullaan,rullaan,rullaan,
kato kun mä kurvaan,kurvaan,kurvaan.
Hei,näin mä rullaan,rullaan,rullaan.
Täältä päin tullaan,tullaan,tullaan.

Tämä itsenäisyys, joka nyt on totta myös päässäni, on siis aika pelottavaa. Jännä sinänsä, että minä kykenen niin moneen, mutta oikean elämän isot päätökset ja ihmissuhteet on liian pelottavia. En hallitse niitä, kontrolli puuttuu. Ulkomailla parasta on odottamattomat käänteet, yllättävät sateet, eksymisen takia löydetyt paratiisit ja kriiseistä jää usein parhaat muistot. Oikeassa elämässä eksyminen jäykistää kauhuun. Mikä erottaa matkailun ja oikean elämän?

Kun kyllästyn taajaman hyörinään,
mä potkaisen pyöräni pyörimään.
Aurinko korkeelta porottaa,
väljemmät väylät jo odottaa.

Kun katupöly täyttää mun sieraimet,
mä laitan liikkeelle ne polkimet,
ja heilautan kättäni hyvästiksi.
Lähden matkaan ja tiedän miksi.

Kai sitä pakenee sitä oikeaa elämää matkoillaan. Sitä todellisuutta. Pitää siis ottaa, ja elää elämänsä matkaillen. Ei paetakseen, vaan madventures-asenteella.

Ilma on raikkaampaa hengittää,
siellä missä liikennevaloja ei nää.
Ja lehtivihree hivelee silmää,
lintuset laulelee sävelmää.

Kun rullaan,rullaan,rullaan.
Kato kun mä kurvaan,kurvaan,kurvaan.
Rullaan,rullaan,rullaan.
Täältä päin tullaan,tullaan,tullaan.

(Suoraan sun korvaan,
mikäs tässä rullatessa.
Ylivoima-studiolta,
kapteeni Ä-ni sessio,
Jukka-poika rullaillee...)

Rullaan,rullaan,rullaan.
Kato kun mä kurvaan,kurvaan,kurvaan.
Rullaan,rullaan,rullaan.
Täältä päin tullaan,tullaan,tullaan...
Rul...

Jos joku todella luki tänne asti, kiitos. Mulla on aurinkoihottumaa ja puhuin työasioita puhelimessa tänään, liian aikaisin. Haluan vielä olla ja lukea kirjoja. Sanat on Kapteeni Ä-ni ja Rullaan. Ultimate kesäbiisi!